Taas muutaman kokemuksen rikkaampana!

On aika tehdä yhteenvetoa....

Olen tähän koonnut ajatuksiani ja pohdintojani sekä muutamia mystisiä juttuja joita minulle sattui. Kreikan "minäni" on ilmeisesti virittynyt aivan eri taajuudelle sillä havainnoin ja huomaan aivan kummallisia asioita. Aivan kuin kaikki aistit kävisivät ylikierroksilla, hyvässä mielessä siis. Ehkä se vaan on seurausta siitä kun laittaa totaalisesti aivot narikkaan ja jättää aikataulut muiden huoleksi.





Tässä kuvassa on oikeastaan visuaalisesti näytteillä "kreikkaseikkailuni". Yhdessä kuvassa.


Eikä ole mitään sattumaa että laiva joka kuvassa sattuu olemaan, on Blue Star Ferriesin alus...

Ihmiset

Tämä reissu viimeistään vahvisti minulle sen, että ihmiset ovat se "juttu". Vaikka kauniit maisemat, ikivanhat esineet, kissat, makuhermoja hivelevä ruoka, sininen väri ja aava meri ovat äärimmäisen kauniita ja tärkeitä syitä matkustaa Kreikkaan, ovat kuitenkin tapaamani ihmiset osoittautuneet reissujeni suolaksi.

Yksin matkustaminen on kivaa, sillä voi tehdä juuri niin kuin huvittaa ja silloin kun huvittaa ja voi täydellisesti keskittyä itseensä ja oman sielunsa hoitamiseen. Siksi pakenen mielelläni valtavia ihmislaumoja ja turistimassoja ja valitsen mahdollisimaan pieniä saaria ja kyliä. Mutta yksin matkustamisessa on yksi harmillinen puoli; ei ole ketään kenen kanssa jakaa kokemaansa. Ehkäpä osittain siksi te jouduttekin aina "sijaiskärsijöiksi".... ;-)

Kreikkalaiset ovat kuitenkin mukavia ja ystävällisiä ja heidän kanssaan on helppo tulla toimeen. Kreikkalaiset eivät välitä muodollisuuksista ja arvoasteikoista. Kreikkalaisille tärkeää on vapaus ja itsemääräämisoikeus. Tämä näkyy mm. siinä että voimassa oleva tupakkalaki ei näy täällä missään muualla kuin lentokentillä. Ihmiset polttavat kaikkialla ihan samalla tavalla kuin ennenkin. Mielestäni viime syyskuussa, kun laki oli juuri tullut voimaan, oli havaittavissa pientä ryhdistäytymistä, mutta nyt siitä ei ollut enää merkkiäkään.

Lisäksi kreikkalaiset ovat laiskoja. Ja uskokaa, että tarkoitan tämän nyt ihan hyvällä. Uskon, että yksi syy siihen miksi kreikassa (saarilla) ei tarvitse pelätä rikollisuutta on se, että kreikkalaiset nyt eivät vaan jaksa suunnitella tai toteuttaa ryöstöä. Kuka viitsii vaivautua...? Esim. Ateenassa rikollisuus on lähes täysin työttömien, Afrikasta tai Itä-Euroopasta tulleiden laittomien maahanmuuttajien aiheuttamaa. 

Mutta samalla kreikkalaiset ovat myös yritteliäintä kansaa (turkkilaisten jälkeen) jota olen tavannut. Ja he ovat kovia tekemään töitä.... tietyllä verkkaisella tavallaan. Ja samalla tavalla he maksavat verojaan. Kreikkalaisen luonteen ahkeruus, itsemääräämishalu ja "laiskuus" yhteenlaskettuna aiheuttavat myös sen, että lakia tulkitaan "oman maun mukaan" ja veroja maksetaan jos ollaan ihan ylikuuliaisia. Eivät kreikkalaiset ole köyhiä. Kreikan hallitus vaan on sotkenut asiansa ja on nyt tarvinnut apua. Yksi hyvä uutinen on se että nyt halutaan saada ihmiset verolle eli myös rikkaat maksamaan jotain valtiolle.

Kyllä veronsa kuuliaisesti maksvat, tupakkalakia prikulleen noudattavat, tarkalleen 8 tunnin työaikaansa tekevät mutta SILTI burnoutista kärsivät pohjoismaalaiset voisivat JOTAIN oppia eteläisiltä veljiltään... mielestäni.

On ollut jännä huomata jälleen kerran eroja ihmisten käyttäytymisessä eri saarten välillä. Santorinilla paikalliset olivat tottuneita turisteihin, heidät koetaan liukuhihnatavaraksi ja tulonlähteeksi vähän samaan tapaan kuin Rodoksella. En ikinä unohda sitä kun viime syksynä Rodoksen kaupungissa yhdessä ravintolassa minun pyydettiin vaihtavan pöytää, jotta saadaan enemmän asiakkaita sisään! Tätä ei ole koskaan tapahtuisi pienemmillä saarilla. Santorinilla oli hieman sama tunnelma, mutta koska sesonki ei vielä ollut edes alkanut, ei kohtelu ollut noin räikeää. Matkailjaa kohdellaan ystävällisesti ja autetaan niin kauan kuin se on liiketapahtuman kannalta tarpeellista, mutta sitten tuleekin jo seuraava asiakas.

Sifnoksella olin yksi heistä. Ihmiset suhtautuivat minuun heti kuin olisin kylän asukas, vaikka vain vähän aikaa. Kaikki olivat äärimmäisen ystävällisiä, ihmiset tervehtivät kadulla kuin vanhaa tuttua ja ihmisillä oli aikaa jutella ja tutustua. Turismia saarella on ja siihen ollaan totuttu, mutta merkittävintä on, että Sifnoksella ollaan kiinnostuneita ihmisestä, ei pelkästään hänen rahoistaan.

Miloksella oli taas erilainen tunnelma. Siellä ihmiset tuijottivat vähän niin kuin että "kukas tuo on ja mitä se täällä tekee?". Aivan kuin ei olisi ollut aivan selvää "onko se joku turisti vai mikä?" ja "uskaltaako sille jutella?". Aluksi siis tuntui että miloslaiset ovat hieman varautuneita ja ujoja, mutta kun heihin paremmin tutustui, huomasi että he ovat hyvin lämpimiä ja aitoja ihmisiä. Ja todella avuliaita! Miloksella turismi on kuitenkin suhteellisen alkutekijöissään, joten toivon että he säilyttävät "maalaismaisen asenteensa".

Nämä luonnehdinnat ovat täysin omia henkilökohtaisia mielipiteitäni ja perustuvat turhan pieneen otokseen. Mutta ehkä on niin, että tietyssä mielessä isojen "pakettimatkasaarten" ei tarvitse välittää asiakaspalvelusta ja vieraanvaraisesta vastaanotosta; matkanjärjestäjät ympäri maailmaa lappavat saarille turistimassoja toisensa perään, viikosta toiseen ja vuodesta toiseen joten riittää kun majoittaa, ruokkii ja varsinkin juottaa porukat kylläisiksi. Pienten saarten on panostettava nimenomaan vieraanvaraisuuteen, ystävälliseen tunnelmaan ja aitoon ihmiskontaktiin, jotta matkailijat tulisivat ja vieläpä palaisivat saarelle takaisin. Pienille saarille päästäkseen turistin on jopa nähtävä hiukan vaivaa ja kyllä silloin odottaa että perille päästyään tsatsiki on kotitekoista, kala tuoretta ja hymy aidosti sydämestä.

Mystiset jutut

Aikaisemmin mainitsemani mystiset jutut - isoisovanhempieni kaksoisolennot kahvilan seinällä Firassa, keramiikkataiteilija Antonio Alfa Romeoineen ja luostarikierroksineen, nainen nimeltä Angel Miloksella -  eivät suinkaan ole olleet ainoita kertoja kun minusta on tuntunut, että "HETKINEN, mitä tämä on?"

Jo Piraeuksessa sattui hauska juttu. Saavuttuani hotelliin lähdin ulos etsimään sitä ensimmäistä Ouzoani. Siihen terassille sitten jossa sen nautin, tuli pikimusta afrikkalainen mies myymään kaikenmaailman esineitä, kelloja jne. Yleensä ohitan tällaiset tapaukset tiukasti mutta ystävällisesti. Miehellä oli kädessään pieni tummasta puusta veistetty istuva elefantti, siis sellainen itämaisen näköinen pieni esine. "This will bring you good luck! Only 2 euro!", mies sanoi. Tavernan isäntä tuli jo hätistelemään kaupustelijaa pois, mutta minä tein jotain tavoistani poikkeavaa ja annoin kädessäni olleen 2 euron kolikon miehelle elefantista. Ajattelin ja taisinpa vielä ääneen tavernan isännällekin kommentoida: "onnea kahdella eurolla, aika edullista!" Afrikkalainen mies lähti hymyillen, valkoiset hampaat säihkyen pois.

Seuraavana aamuna kun seisoin Blue Star Parosin takakannella juuri kyytiin ehtineenä, hengästyneenä ja kädet vielä jännityksestä täristen, kaivoin laukustani kameraa ottaakseni kuvia. Käteeni osuikin laukun pohjalle unohtamani puinen elefantti ja en voinut kuin ääneen nauraa.

Toinen, vähän ehkä kaukaa haetulta tuntuva, mutta minulle tärkeä juttu alkoi Santorinilla ja sai merkityksensä vasta Sifnoksella. Sinä viimeisenä iltanani Santorinilla söin illallista Taverna Nikolasissa ja sen tekemäni "haastattelun" lisäksi juttelimme tavernan isännän kanssa toki muutakin. Hän kysyi mihin olin menossa seuraavaksi. Kerroin ostaneeni lauttalipun Sifnokselle. Mies pyöritteli päätään: "eihän siellä ole mitään tähän aikaan vuodesta". Kerroinkin etsiväni nimenomaan pientä ja hiljaista saarta, enkä kaivannut ihmismassoja ympärilleni. "Then you got it right. The place is like cemetery!", Nikolas huudahti. (No, sitten olet valinnut oikein. Paikkahan on hiljainen kuin hautausmaa!) Kavahdin hieman saaren vertaamista hautausmaahan ja ehkä kommentti siksi jäikin mieleeni kummittelmaan.

Kun sitten Sifnoksella, ensimmäisenä iltana tapasin Antonion ja sain tuttavuutemme alkumetreillä kuulla että hän aikoo vielä minut hautausmaalle (!!!), ajattelin että siinä se nyt sitten on, se hautausmaa josta Nikolas puhui. Täytynee siis tarttua tilaisuuteen.

Ruoka

Mitäpä olisi Kreikan reissu ilman taivaallisen hyvää ruokaa! Ja niinkuin blogiteksteistä voi havaita, ruokailu ei ole minulle mikään pikainen vatsantäyttö vaan jokapäiväinen ohjelmanumero ja osa paikallista kulttuuria. Alkaen siitä kun alat valitsemaan tavernaa ja lopulta astut valitseemaasi paikkaan ja tapaat tarjoilijan tai parhaassa tapauksessa itse isännän tai emännän ensi kertaa. Kun luet tai sinulle luetellaan ruokalistaa ja kun tekisi mieli maistaa kaikkea, muttei kerralla voi. Ja kun viimein saat annoksen eteesi ja ensin syöt sitä silmilläsi.

Ja lopulta voit arvioida tuoksua, koostumusta, makua ja jopa niitä jo olemassa olevia muistoja joita maut sinussa herättävät. 

Tällä reissulla ehdottomiksi ruokakokemuksiksi nousivat Restaurant Cayennen todelliset gourmet taideteokset sekä edelleen Sifnoksella Kamaresin italialaisen pizzerian kotitekoinen pasta. Perinteistä kreikkalaista tavernaruokaa parhaimmillaan sain Santorinilla Taverna Nikolasissa sekä ehdottomasti Miloksella Navagiossa.

Olin ennen reissua hieman huolissani, että mitä jos näin sesongin ulkopuolella - talvella suorastaan - pikkusaarilla on LIIANKIN hiljaista? Eli turistien puuttuessa puuttuvat myös palvelut; majoitusmahdollisuudet ja ravintolat. Huoli on osoittautunut aivan turhaksi! Sillä jos Kreikassa olisi saari, jossa asuisi vain kaksi perhettä, toisella perheellä olisi leipomo ja toisella taverna.

Tähän väliin lisään kuvan joka kannattaa lukemisen helpottamiseksi klikata suuremmaksi. Kuva on otettu Firassa, sen ensimmäisen illan tavernassa "oliivipuussa", heidän vieraskirjastaan. Siinäpä se on hauskasti sanottu!

Reissu oli kokonaisuutena todella onnistunut. Mutta niin kaikki reissuni ovat olleet. Tärkeää on myönteinen ja avoin asenne.

Mitään et koe, jos kotiin jäät eikä sinua hotellihuoneestakaan kukaan tule hakemaan! Joten vaikka nautin suunnattomasti yksinäisyyden tunteesta lomillani, ovat ne uudet tuttavuudet ja ihmiskontaktit kuitenkin se liikkeelle paneva voima. Kai se on niin, että kunhan vaan terveenä saa pysyä eikä vankilaan joudu, niin kaikki muu on käännettävissä positiiviseksi, sattui sitten mitä tahansa. Ja pääasia että sattuu ja tapahtuu! :-)

Päätän raporttini täältä tähän. Tämän alla olevan videon ja Pyhän Simeonin luostarin kellojen soitton myötä kiitän kaikkia lukijoita ja "vierellä kulkijoita" ja toivon teille rauhaa ja parhainta onnea!