Päivä Plakassa - Afrodite ja enkeli

Olin oikein laittanut herätyskellon soimaan viimeisen Milos-päiväni kunniaksi. Sääennusteessa oli luvattu tästä päivästä alkaen täysin selkeää aurinkoista +22 C säätä ja sen oli eilisiltainen täysin kirkas tähtitaivas vahvistanut. Heräsin kuitenkin kertaalleen jo ennen kellon soittoa, lintujen lauluun ja ikkunan säleistä tunkeutuvaan auringonpaisteeseen.

En antanut sään paranemisen juuri vasta loman loppumetreillä pilata tunnelmaa vaan vedin kesämekon päälle, sipaisin vähän aurinkovoidetta ja lähdin aamupalalle yhdeksän jälkeen. Ehtisin loistavasti juoda kahvit ja päivittää kuulumiset netin kautta Cafe Yankosissa (hotellin wi-fi ei jostain syystä aamulla toiminut).

Klo 10.30 hyppäsin paikallisbussiin ja köröttelin saaren pääkaupunkiin, Plakaan. Bussi ajoi Triovasalosin kylän kautta, mutta todellisuudessa kylät ovat melkeinpä kasvaneet yhteen. Plakassa tunsin ensin olevani ihan eksyksissä sillä kylästä tuntui puuttuvan keskusta kokonaan.

Se mihin bussi matkustajat jätti oli vain pieni aukio ylös vuoden rinnettä kohoavan Kastron juurella. Minulla ei ollut erityistä suunnitelmaa, mutta ajattelin että jos kylän kuuluisa arkeologinen museo sattuu kohdalle, käyn siellä.

Ja sattuihan se kohdalle kun vähän aikaa pyörin siellä täällä. Miloksen arkeologisen museon tärkein nähtävyys ei itse asiassa ole siellä laisinkaan, vaan monen tuhannen kilometrin päässä, Pariisissa Louvren taidemuseossa. Tämä museo on joutunut tyytymään vain muoviseen kopioon.

Kyse on tietenkin - ehkäpä maailman kuuluisimmasta patsaasta - Milon Venuksesta. Tämä "kädetön nainen", joka kuvaa Afroditea, löytyi täältä Miloksen saarelta, läheltä Plakan kylää. Patsaan löysi vuonna 1820

pelloillaan kyntämässä ollut maanviljelijä Jorgos Kentrotas. Patsas joutui Istanbulin (silloin Konstantinopoli) kautta Pariisiin, Louvreen, jossa se siis tälläkin hetkellä on esillä. Siitä mihin patsaan kädet ovat joutuneet, ei ole tarkkaa tietoa. Joku tarina kertoo että ne katosivat matkalla Ranskaan ja jotkut täällä Miloksella elättelevät vieläkin toivoa käsien löytymisestä saaren maaperästä.

Joka tapauksessa patsaan palauttamisesta "kotiin" käydään aina välillä kivasta keskustelua. Joidenkin saarelaisten mielestä patsas olisi aarrearkun avain: loputtomien turistien tuomien eurojen lähde.
Miloksen arkeologisessa museossa patsaasta on siis aidon kokoinen muovinen replika ja täytyy sanoa, että kyllä se hiljaiseksi vetää semmoisenaankin. Museossa on lisäksi muuta saaren arkeologisilta kaivauksilta löytynyttä aarteistoa.

Museovisiitin jälkeen jatkoin päämäärätöntä kiertelyä aurinkoisessa keskipäivän paisteessa. Varjoisat kujat tuntuivat siis houkuttelevilta ja tarjosivathan ne myös paljon aiheita kuvaukseen.

Yhdessä kulmassa oli pieni koruliike, jossa nainen vasta asetteli käsin tehtyjä korujaan esille. Nainen hymyili minulle jo kaukaa ja päätin mennä katsomaan lähempää.

Nainen selitti että hän vasta huomenna avaa liikkeen talven jälkeen (saa siis kassakoneen paikoilleen) ja on nyt vain laittamassa kaikkea tekemäänsä esille. Nainen oli kova puhumaan ja kyseli minulta kovasti missä kaikkialla olin ollut, mitä pidin Miloksesta jne. Hän oli vähän järkyttynyt kun olin niin vähän aikaa enkä ollut vielä käynyt muualla kuin Adamaksessa. Saaren parhaat paikat olivat kuulema aivan muualla. Sitten yhtäkkiä hän kysyi olinko jo nähnyt kauniin maiseman kirkon takaa? Enpä ollut... Missäs se on?

Nainen neuvoi minua kävelemään ihan muutaman kymmenen metriä kujaa eteenpäin ja kääntymään sitten oikealle. Ja siitä sitten edessä olevan kirkon taakse. Lähdin naisen näyttämään suuntaan ja käännyin oikealle ja siinähän kirkko oli suoraan edessäni. Ja kun kävelin kirkon pihan läpi kohti pihan laitaa, minulle tuli yhtäkkiä samanlainen tunne kuin Antonion johdattaessa minua ylhäällä Pyhän Simeonin luostarilla. Ja jälleen kerran jään sanattomaksi edessäni avautuvan maiseman häikäisemänä. Kuvat puhukoon puolestaan, vaikkeivat pysty edes murto-osaan livenäytöksestä.

Siinä sitten meni taas muutama hetki kirkon pihalla horisonttiin tuijottaessa.

Hetken päästä palasin samaa tietä takaisin naisen luo. Halusin mennä kiittämään häntä kun oli opastanut minut niin mahtavalle paikalle. Aloimme tutustua puolin ja toisin siinä hänen työnsä lomassa. Nainen kertoi itsekin olevansa "ei-miloslainen". Hän on Brasiliasta kotoisin. Hänen molemmat vanhempansa olivat kyllä kreikkalaisia, Rodokselta, mutta hän oli syntynyt Brasiliassa ja 30 vuotta sitten, hänen ollessa 14 vuotias, vanhemmat olivat päättäneet palata takaisin Kreikkaan. Silloin he tulivat Milokselle. Mielenkiintoista...


Nainen ehdotti, että hän voisi huomenna iltapäivällä viedä minut autollaan katsomaan niitä kauniita paikkoja eri puolella saarta. Tänään hänellä ei olisi aikaa. Kiitin kovasti tarjouksesta, mutta valittelin, että paluulentoni lähtee jo puolen päivän aikaan. Naista harmitti kovasti, sillä hän sanoi usein tarjoutuvansa matkailijoiden avuksi. "Jos en voisi tehdä tätä työtä (korujen valmistusta), olisin opas!" nainen sanoi silmät säihkyen. Sen uskon!

Aloin tehdä lähtöä ja hyvästelimme oikein kädestä pitäen. Päätimme vaihtaa yhteystietoja ja huomasimme ettemme olleet edes esittäytyneet. Kerroin nimeni ja annoin naiselle käyntikorttini. Uusi miloslainen ystäväni kertoi myös nimensä; Angel (enkeli). Varmistin että olin ymmärtänyt oikein ja nainen nyökytteli hymyillen. En enää kaiken tapahtuneen jälkeen ihmetellyt yhtään sitä seikkaa, että se oli Enkeli joka oli minut neuvonut kirkon takapihalle...

Nyt olisi aika istahtaa johonkin, juoda ehkä jotain, syödäkin mahdollisesti. Plakassa ei todellakaan ollut hurjaa tarjontaa paikoista, joten valitsin sitten sen kaikista vaatimattomimman näköisen paikan. Paikat näyttivät olevan tavernassa hujan hajan, enkä oikeastaa ollut ihan varma onko paikka edes auki, mutta meninpähän vaan terassille istumaan. Jotain puutarhakonetta rassailemassa ollut vanhempi isäntä tulikin katsomaan, että asiakasko se siinä. Hän viittelöi minua istumaan ja kysyi suhteellisen sujuvalla englannilla mitä haluaisin. Pyysin vettä ja lasin viiniä. Tilauksen tuotuaan isäntä alkoi luetella mitä hyvää syötävää heillä olisi; fetajuustoa, salaattia ja tuoreista kanamunista voisi tehdä munakasta! Kieltäydyin toistaiseksi lounaasta, sillä vielä ei ollut nälkä.  

Siinä istuin terassilla kauniissa maisemissa ja lopulta päätin tarttua isännän tarjoukseen tuoreista maalaismunista tehtyyn munakkaaseen. Isäntä lupasi laittaa sisään paikallista makkaraa, juustoa ja minttua. Kuulosti hyvältä... ja maistui myös!

Lounaan jälkeen kävelin takaisin aukiolle johon bussi oli minut jättänyt ja toivoin että se myös lähtisi takaisin päin siitä samasta paikasta. Näin tapahtui ja pian olin taas takaksin Adamasissa.

Kiertelin vielä hetken valokuvaamassa, nyt aurinkoisessa säässä ja nautin iltapäiväfrappen Cafe Yankosissa. Ostin muutamia tuliaisia (mm. 750g pöntön Frappe-kahvia ilman mitään tajua siitä miten saan sen laukkuun mahtumaan) ja palailin hotellille siestan viettoon.

Illalla kävin vielä syömässä (jälleen aika myöhään) edellispäivän loistavassa lounaspaikassani Navagiossa. Paikalla oli lisäkseni vain muutama pöytäseurue kyläläisiä.

Tilasin vihreän salaatin ja jälleen sitä kalaa. Tiesin että se olisi hyvää.










Illan päätteksi muistelin kuinka olin 15 vuotta sitten ihastunut silloisen valmiiksi kalustetun opiskelijakämppäni irtaimistoon kuuluneeseen Milon Venus patsaaseen, sellaiseen pieneen kipsistä valettuun jossa oli häivähdys vaaleanpunaista Afroditen "lannekankaassa". Tältä patsaalta puuttui käsien lisäksi pää, mutta se ei minua haitannut. Kun omistaja möi asunnon eteenpäin sain pitää osan irtaimistosta; paljon kirjoja sekä myös tämän käsivarrenmitan korkuisen patsaan. Se kulki mukanani pitkään, kunnes jossakin muutossa varmaan sen lopulta hävitin.

Nyt pitelin jälleen kädessäni pientä näköispatsasta; päivällä turistikaupasta 7 eurolla ostamaani valkoista jumalattaren kuvaa. Toivottavasti tämän patsaan pää kestää huomiset 3 lentomatkaa...