Jälleen kello soi aamulla aikaisin, jo puoli kuuden aikaan. Hotellin isännän edellisiltana tilaama taksi saapui muutamaa minuuttia yli seitsemän ja niin minua taas vietiin satamaan. Tällä kertaa onneksi suht rauhallisella vauhdilla, ilman kiirettä. Taksikuski – noin 50 vuotias herrasmies - oli kova puhumaan ja kertoi juuri tulleensa saarelle ”kesätöihin”. Talviaikana hän asuu Ateenassa jossa hänellä on IT-alan yritys. Kuski kyseli tietysti minulta tärkeät peruskysymykset; mistä olen, montako päivää olen ollut Santorinilla, minne menen, olenko nauttinut lomasta, pidänkö saaresta, olenko naimisissa ja onko minulla lapsia. Kun vastasin kahteen viimeiseen kysymykseen ei, tuli vielä jatkokysymys; olenko löytänyt Kreikasta miehiä. Kun vastasin siihenkin ei, kuski pyöritteli päätään. Ja sitten; miksi lähdet jo nyt? Jos jäät vielä muutamaksi päiväksi voisimme mennä illalla juomaan viiniä….
Alhaalla satamassa kiittelin kuskia ja maksoin matkan joka oli tällä kertaa 18 euroa. Aikaa lähtöön oli 40 minuuttia ja laiva - Agios Georgios - odotteli jo laiturissa. Lämpötila, joka oli +12 ja kevyt vesisade saivat minut toivomaan että määränpäässäni Sifnoksella olisi hieman lämpimämpää.
Laiva lähti ajallaan. Sateesta huolimatta seisoin sinnikkäästi takakannella ja kuvasin loittonevaa satamaa ja kaunista Santorinin saarta.
Minun lisäkseni laivaan oli tullut ainoastaan kaksi turistia, loput vähät matkustajat olivat kreikkalaisia, enimmäkseen vanhempia ihimisiä.
Matkanteko oli tasaista mutta kova tuuli piti minut laivan sisätiloissa. Agios Georgius on vanha, mutta ihan siisti laiva.
Ennen kohdettani, Sifnosta, laiva pysähtyi Ioksella, Folegandroksella, Kimoloksella ja Miloksella. Pääsin siis näkemään ennakkonäytöksen Miloksen saaresta ja satamasta ja täytyy sanoa että nyt odotan saarelle pääsyä vieläkin enenmmän. Satamakaupunki Adamas näytti juuri sopivan eloisalta ja sopivan kokoiselta.
Sääkin alkoi näyttää kohenemisen merkkejä. Jo vähän Ioksen jälkeen taivas aukeni ja aurinko paistoi joko pilvien lomasta tai jonkin aikaa jopa ihan pilvettömältä taivaalta. Matkanteko takakannella oli siis juuri sitä mitä niin kovasti reissuiltani odotan. Istua laivan kannella, auringonpaisteessa, upeita maisemia ihaillen ja tuulen sekoittaessa hiuksia ja selvittäessä ajatuksiani. Täydellistä!
Välillä kuuntelin ympärilläni käytyjä kreikankielisiä keskusteluita (ymmärtämättä mitään) ja välillä laitoin musiikkia korville Ipodista. Aika sieluun käyvältä kuulosti Myrskyluodon Maija aavalla kreikanmerellä. Minulla on kyseinen kappale Karita Mattilan ”laulamana” hänen levyltään ”Lauluja merelle”. Tässä versiossa hän ei siis varsinaisesti laula Myrskyluodon Maijaa sanoilla vaan antaa äänensä ainoastaan virrata kauniisti melodiaan.
Välisatamista tuli enemmän tai vähemmän matkustajia mukaan , enimmäkseen kreikkalaisia ja edelleen mummot ja papat olivat enemmistönä. Klo 15 korvilla laiva sitten viimein saapui Sifnokselle.
Laskeuduin alan autokannelle ja hain laukkuni säilöstä. Ensisilmäykseltä Sifnos näytti täydelliseltä paratiisilta. Satamakylä Kamares oli rakentunut pienen lahdenpoukaman ympärille, vähän niin kuin Amorgoksen Katapola. Lahdenpoukaman ranta näytti todella hyvältä; hienohiekkaiselta ja matalalta. Rantakadun varrella oli kauppoja, lipputoimistoja ja muutamia tavernoita ja kahviloita. Kävelin rantakadun päähän ja löysin sieltä turisti-infon. Menin kysymään löytyisikö sitä kautta majoitusta.
Nainen naputteli tietokoneellaan ja ehdotti minulle lähellä olevaa hotellia hintaan 35 euroa / yö. Kysyin olisiko mitään edullisempaa. 20-25 euroa / yö? Ei, hänellä ei ole tarjota edullisempaa. Nainen kehotti minua vähän katselemaan ympärilleni ja kyselemään majoitusta itse. Sen päätinkin tehdä, eihän tässä vielä mikään kiire ole. Istuuduin yhteen rantakahvilaan (Cafe Stavros) ja tilasin Frappen. Kysyin samalla tietäisikö tarjoilija mistä löytäisin majoitusta. Kohta viereisen minimarketin nuori mies tuli sanomaan että hänellä on minulle huone. Lupasin lähteä katsomaan huonetta juotuani kahvin.
Kohta marketin eteen ajoi perheen äiti pienellä lava-autolla ja noukki minut ja laukkuni kyytiin. Ajoimme noin 150 metriä eteenpäin ja olimme perillä. Perheellä oli huoneita pienessä 2-3 kerroksisessa rakennuksessa, jonka rakentaminen näytti olevan vielä joiltain osin kesken. Nainen raahasi laukkuni toiseen kerrokseen ja näytti minulle huoneen nro 10. Hinnaksi hän ehdotti 25 euroa ja minä päätin ottaa tarjouksen vastaan. Ei huone nyt missään tapauksessa yltänyt edellisen tasolle, mutta oli ihan OK. Nettiyhteyttä huoneessa ei luonnollisestikaan ollut, mutta uskoin yhteyksiä löytyvät kahviloista. Ilmastoinnin lämmitin näytti toimivan ja kylpyhuoneessa oli oma lämminvesivaraaja.
Alkuillasta kun vielä oli valoisaa kiertelin kylällä ja otin valokuvia. Huomasin heti, että kylässä on useita keramiikkapajoja ja –kauppoja.
Ja sehän vahvistaakin Greek Island Hopping 2011 –kirjan kuvauksen Sifnoksesta ja saarelaisten elinkeinoista. Kirja kertoo kuinka saarella oli aikoinaan tehty kultalöytö ja pian saaresta tulikin rikas kultakaivosten vuoksi. Kiittääkseen jumalia saarelaiset valmistivat joka vuosi Apollolle uhrilahjan – kultaisen munan. Legenda kertoo, että yhtenä vuonna muna sitten tehtiinkin kissankullasta ja tietenkin seuraavana vuonna kaivokset tulvivat ja siis tuhoutuivat täysin.
Saarelaisten täytyi siis keksiä muuta elannonlähdettä. Fiksuina he keksivät että elleivät voi kaivaa kannuittain kultaa he voisivat sentään tehdä niitä kannuja. Niin saaresta tuli tärkeä keramiikan tuottaja.
llalla löysin kivan pubin "Old Captain´s Bar" jossa on nopea langaton nettiyhteys ja mukava henkilökunta. Baari oli avannut juuri edellisenä iltana henkilökuntaporukalla, joten minä itse asiassa olin baarin ensimmäinen asiakas tänä vuonna. Ja kuulema ainut suomalainen pitkään pitkään aikaan. Meitä ei kuulema täällä Sifnoksella näy. Kommentoin että meitä on vain reilut 5 miljoonaa, emme ehdi ihan joka paikkaan. ;-)
Baarin omistaa amerikkalainen nainen, Kelly. Hänen kanssaan oli helppo keskustella ilman kielimuuria. Hän myös osittain katsoo kreikkalaisuutta edelleen ulkopuolisen silmin vaikka onkin ollut saarella kauan. Kelly auttoi minua myös bussiaikataulujen kanssa. Suunnittelin meneväni huomenna Apolloniaan, kaupunkiin saaren sisäosassa. Itse asiassa Kelly ja eräs toinen baariin tullut paikallinen nainen (joka taisi kuitenkin olla ulkomaalainen hänkin) suosittelivat minulle liftausta. Kun peukun nostaa pystyyn, aina löytyy joku joka ottaa kyytiin. Sen uskon ihan varmasti. Saarelaiset vaikuttavat todella mukavilta ja ystävällisiltä.
Parin viinilasillisen ja blogipäivityksen jälkeen siirryin kadun toisella puolella olevaan pizzeriaan syömään. Kovin paljon valinnan varaa ruokapaikoissa ei täällä ole, sillä auki on laskelmieni mukaan vain 3 tavernaa. Pizzeriassa vietettiin perheporukalla pienen tytön synttäreitä ja meno oli sen mukaista; pöytä notkui ruokaa, sädetikuilla koristeltua kakkua tuli pöytään, laulettiin, otettiin valokuvia. Olin ainut asiakas heidän lisäkseen.
Ravintolan ruokalista oli pääosin italialainen, muutamia kreikkalaisia ruokia lukuun ottamatta. Päätin syödä pizzaa ja se olikin hyvä idea. Pizza oli mielettömän hyvää! Menee ehdottomasti elämäni TOP 5 pitsojen joukkoon.
Loppuillasta asiat saivat erikoisen käänteen. Sisään astui joku paikallinen mies joka heti bongasin minut istumassa yksin pöydässä. Hän käveli suoraan luokseni ja levitteli käsiään: "Kaunis nainen täällä! Missä aviomies on?". Kerroin ettei ole sellaista ja siinä samassa mies istui pöytääni. Mies kertoi olevansa keramiikkataiteilija ja hän omisti viereisen keramiikkapajan. Tämä on hänen siskonsa ja siskon miehen ravintola ja nyt hän tuli syömään. Samassa mies huuteli siskolleen keittiöön että kuolee nälkään. Äkkiä jotain ruokaa! Seurasin tilannetta huvittuneena ja mies alkoi kertoa suurieleisesti itsestään. Yhtäkkiä hän ehdotti että lähtisin katsomaan hänen pajaansa. Ja parempi ajatus! Haluaisinko tulla itse tekemään kippoja? Ja oikeastaan voisin lähteä hänen kanssaan huomenna käymään Apolloniassa ja sen jälkeen tekisimme keramiikkaa! Olin aivan puulla päähän lyöty ja ihmeissäni eteen tulleesta tilaisuudesta. No, miksikäs ei.... (mitähän tästä tulee?)
"Mennään nyt heti katsomaan pajaa ja sitten huomenna tavataan aamulla". Menimme sisään viereisestä ovesta ja toden totta; paikka oli viehättävä pieni keramiikkapaja täynnä valmiita ja puolivalmiita astioita. Mies, nimeltään Antonio 58v, esitteli myös välineitä, polttouunin ja kertoi vähän työstään. Kieltämättä kaikki oli todella mielenkiintoista ihan varmasti halusin päästä kokeilemaan astian tekoa. En ole koskaan kokeillut dreijausta, eli savimöhkäleen käsittelyä sen pyörivän alustan päällä.
Antonio kertasi suunnitelman; aamulla tulen pajalle kunhan ehdin, aamupalan jälkeen. Sitten lähdemme käymään hänen isänsä haudalla. (Siis hä?) Hän kertoi isänsä kuolleen pari vuotta sitten ja hän kävi haudalla joka päivä. Samalla hän näyttäisi minulle Apollonia. Sitten tulisimme takaisin ja tekisimme keramiikkaa. Minä tekisin astioita ja hän koristemaalaisi jo valmiita kippoja. Ja sitten hän kertoi tuntevansa paikallisen vanhan selvännäkijänaisen joka voisi lukea kädestäni.... Ja illalla! Illalla menemme syömään! Antonio innostui koko ajan enemmän ja enemmän ja minä aloin jo miettiä että mitä ihmettä oikein tapahtuu! Toppuuttelin Antoniota hieman, mutta en tietenkään halunnut torjua hänen vieraanvaraisuuttaan. Tein selväksi ettei nyt kannata herätellä mitään romanttisia ajatuksia ja Antonio vakuutti olevansa kunniallinen mies. Jaa, no se jää nähtäväksi...
Toivotimme hyvät yöt ja minä kävelin pari sataa metriä hotellilleni. Tähän on aika hankala kuvata tunnelmiani, sillä tämä oli taas niin "kreikkalaista"... Täysin mystistä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti